Jääbaarissa, demilitarisoidulla vyöhykkeellä, ym.

Lupasin edellisessä kirjotuksessa kertoa lisää ja laittaa blogille kuvia jääbaarista, jossa
kävimme toissa viikonloppuna kahden ruotsalaisen tytön synttäreiden yhteydessä. Paikka oli sanalla sanoen tosi makea, ainakin mulle kun en oo vastaavassa paikassa koskaan käyny. Ei ollu kukaan muukaan meidän porukasta joten kovasti kaikki siellä viihtyivät. Yllä olevassa kuvassa toinen päivänsankareista, Anna, on alhaalla vasemmalla. Toinen päivänsankari, Louise, on tästä kuvasta ehtinyt karkaamaan jonnekin... Muutoin porukkaa on kuvassa Kiinasta, Suomesta, Itävallasta, Hollannista ja Italiasta.

Jääbaarissa kaikki oli luonnollisesti jäästä, ihan baaritiskiä ja juomalaseja myöten. Yllä olevassa kuvassa kaksi Jägermeister-pulloa on upotetty jäähän. Koristelu paikassa oli varsin mielikuvituksekasta (ei ehkä naisten mielestä!) - siellä oli esimerkiksi alaston nainen veistetty yhdelle seinälle. Ja olivatpa kyhänneet sinne myös näköistakkatulen ja näköiswc-pöntön.

Baarin sisällä oli 10 asteen pakkanen, mikä ei kuitenkaan tuntunu hirveän kylmältä koska ennen sisään astumista henkilökunta jakoi kaikille ylimmässä kuvassa näkyvät haalarit ylle. Ja eihän suomalainen 10 asteen pakkasta oikein edes huomaa. Sisäänpääsy paikkaan oli 15,000 wonia (12 euroa), mikä sisälsi yhden ilmaisen juoman. Tästä syystä ei paikassa hirveän pitkään viihdytty. Joka tapauksessa erikoinen paikka, jossa kannatti käydä. Eräs suomalainen meinasi, että Suomessa on ainakin ollut vastaava, mutta mulla ei ole asiasta tarkkaa tietoa.

Suomalainen (Teemu) pystyy surffaamaan netissä myös pakkasessa! (Kone on vain näköiskone kuitenkin...)

Viime viikko meni enemmän tai vähemmän kouluhommia säätäessä. Torstaiksi piti palauttaa yhdelle rahoituksen kurssille aika v-mäinen Harvard Case, joka meni sitten kai loppujen lopuksi aivan hyvin. Oli tietty jonkun verran muutakin kouluhommaa pitkin viikkoa, jotka veivät oman aikansa.

Yks hauska episodi viime viikolle sattui. Nimittäin lentolippuhässäkkä Vietnamin reissua koskien. Käytiin ekaks porukalla Kampuksen "edullisessa" (jotkut täällä on meinannu sen olevan edullinen) matkatoimistossa kysymässä lippujen hintoja Vietnamiin ja takasin: 566,900 wonia (n. 465 euroa!) Ho Chi Minhiin Etelä-Vietnamissa ja takaisin per henkilö. Nooh, kaikki oli tämän hinnan jälkeen vähän epäröiviä sen suhteen että halutaanko maksaa noin paljoa. Itse ainakin koin tuon hinnan niin suolaseksi, että oli pakko tsekata vielä kerran muut vaihtoehdot. Löysin Korean Airin nettisivuilta liput hintaan 178,000 wonia (145 euroa) meno-paluu Seoul-Ho Chi Minh, opiskelijahinta. En meinannut uskoa näkyä todeksi ja ajattelin että nuo liputhan on varattava samantien! Samaa meinasivat kaikki matkakumppanit myös, tottakai. Seuraavana päivänä koitimme ostaa noita lippuja Korean Airin verkkokaupasta, mutta jumankauta mikä soppa siitä tuli. Ensiksikin sivuille piti rekisteröityä lentoyhtiön Skypass -kanta-asiakasohjelmaan. Siitä ei meinannut tulla yhtään mitään, kone herjasi koko ajan jostain "errorista". Lopulta se onnistui pitkällisen yrittämisen jälkeen, minkä jälkeen päästiin vihdoin ostamaan lippuja. Mutta eipä se ollutkaan niin helppoa: maksuvaiheessa kone ei hyväksynyt luottokorttiani eikä myöskään kaverini luottokorttia. Sama ongelma oli kolmella muulla myös. Viisi ihmistä onnistuivat ostamaan liput amerikkalaisella luottokortilla (yksi maksoi kaikkien puolesta, yritettiin myöhemmin saman kaverin kortilla ostaa lippuja meille mutta silloin ei enää onnistunut). Kaiken tämän sähläyksen jälkeen viidellä muulla oli liput, mutta minulla (hinnan löytäjänä) ei lippua ollut eikä myöskään kolmella muulla. Kone kuitenkin generoi jokaisella ostoyrityksellä varausnumeron, jonka kanssa ohjeen mukaisesti marssimme Korean Airin toimistoon täällä Soulissa. Virkailijat eivät meinanneet uskoa hintaa todeksi vaan meinasivat nyhtää monta sataatuhatta wonia enemmän noista lipuista. Kun sanoimme kavereidemme ostaneen liput tuohon 178,000 wonin hintaan, meinasivat he että ei voi pitää paikkaansa ja että heidän on selvitettävä asiaa. Soittorumban jälkeen selvisi, että kyseessä oli tietokonevirhe (rekisteröintiongelmat ja maksuvaikeudet saattoivat kans johtua niistä) eikä lippuja olisi saanut missään nimessä myydä siihen hintaan - kuulemma hinta on sama kuin lentäisi Korean sisällä eteläkärjen paratiisisaarelle Jejudolle puolen tunnin lennon. Meille lippuja ei siis tuohon hintaan myyty vaikka kovasti yritimme. Olin viittä vaille aloittamassa "vaikea asiakas" -käyttäytymistäni, mutta päätin pidättäytyä koska muut meistä oli aika epäuskoisia eivätkä oikein innostuneita nostamaan mekkalaa. Ja ajattelin että korealaiset virkailijat pelkäävät kasvojenmenetystä; en kehtaa alkaa räyhäämään. Kysyimme mitä liput jo saaneille tapahtuu, johon virkailija meinasi että yhtiö ottaa heihin kenties yhteyttä tai sitten ei. Parin päivän päästä eräs ranskalainen lipun saanut kaveri sai mailin, jossa kerrottiin että liput on peruttu. Kaveri lähetti samantien tulikivenkatkuisen paluuviestin yhtiölle kertoen jopa mahdollisista oikeustoimista, olihan hällä jo lippu hallussaan (Korean Air oli jo myynyt lipun siis). Lopulta liput pidettiin voimassa ja nyt viisi kaveria lentää sinne hintaan 178,000 wonia - ite pitäs maksaa vähintään 432,000 wonia eli noin 360 euroa! Jaaa-a... Vietnamiin tekis mieli mutta kaiken tämän säätämisen jälkeen on semmonen fiilis että taitaa Vietnam jäädä, vois kenties mennä Japaniin. Joka tapauksessa Korean Airilla en lennä ikinä! En ole ikinä nähnyt yhtä surkeata asiakaspalvelua... Suomessa olisivat hoitaneet asian siten, että liput olis pidetty voimassa vähin äänin ja rakkineet pantu kuntoon taustalla kaikessa hiljaisuudessa ja myyty sitten lippuja oikeaan hintaan. Lentoyhtiö, jolla on miljarditase ei todellakaan kaadu siihen että muutama ihminen lentää pari-kolmesataa euroa halvemmalla kuin pitäisi. Ranskalainen kaverini sanoi osuvasti: "Luulin että Aasiassa todella arvostetaan asiakasta... luulin!" Juu ei, ei tämä todellakaan maailmaa kaada mutta ottaahan tuo aika rankasti pannuun että jotkut sai noi minun löytämät liput ja itse en... tasan ei käy onnen lahjat! Nyt en tiedä enää yhtään menenkö välitenttiviikon jälkeen Vietnamiin vai Japaniin - jälkimmäinen tuntuisi kaiken tämän jälkeen hitosti paremmalta. Onpa tässä aikaa sulatella...

Viime viikon keskiviikkona oli kahden suomalaisen tytön synttärit - täällä on synttäreitä harva se päivä! Lisäksi pohjoismaalaiset tytöt täällä ovat kovasti syntyneet samana päivänä, mikä mahdollistaa tuplasynttärit. Toisen tytön synttäreitä juhlittiin kuitenkin keskiviikkona ja toisen lauantaina. Keskiviikon kemuihin en osallistunut pieneltä flunssaltani (eikä muutenkaan jaksa aina olla ulkona!) mutta lauantain synttäreillä olin mukana. Niistä (tai niissä sattuneesta välikohtauksesta, ei niin kiva juttu) lopussa enemmän, yritän edetä jonkunlaisessa aikajärjestyksessä.

Lauantaina päivällä tehtiin retki demilitarisoidulle vyöhykkeelle Koreoiden välisellä rajalla. Ensiluokkaisen hieno retki, joka todella pisti miettimään asioita, siis lähinnä sitä mitä tällä niemimaalla on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Käsittämättömintä on se, että noin 54 vuotta Korean sodan päättymisen jälkeen (sota päättyi aselepoon vuonna 1953, ei siis rauhaan) rajalla sotilaat seisoo edelleen hyökkäävässä asennossa toisiaan tuijottaen. Siis 54 vuotta sodan päättymisestä! Mailla on vielä nykyisinkin hyvin viileät välit huolimatta Etelä-Korean vuonna 1997 aloittamasta "Auringonpaistepolitiikasta" Pohjois-Koreaa kohtaan. Kylmiä suhteita eivät ainakaan auttaneet Pohjois-Korean viime kesäinen ohjuskoe ja viime lokakuinen ydinkoe. Ainakin itse miellän Pohjois-Korean helposti pelottavimmaksi valtioksi maailmassa.

Yllä olevassa kuvassa seison oikeastaan niin lähellä Pohjois-Koreaa kuin vain mahdollista; taustalla näkyvä harmaa rakennus kuuluu Pohjois-Korealle. Tarkkasilmäinen voi havaita Pohjois-Korealaisen sotilaan päivystämässä portaiden ylätasanteella. Huomaa myös kuvassa etuoikealla hyökkäävässä Taekwondo-asennossa seisova Etelä-Korean sotilas - tällaista samanlaista tuijottamista maiden sotilaat ovat tehneet siis jo 54 vuotta ja homma jatkuu edelleen. Joku vois sanoa että järjetöntä... Minun vierailtua paikalla sotilaat osasivat käyttäytyä asiallisesti enkä nähnyt tarvetta juoksuttaa poikia sen kummemmin! Oisin toki voinut yrittää poistuttaa Pohjois-Korean sotilasta...

Jotenkinhan tähän pattitilanteeseen on aikoinaan ajauduttu. Kaikki sai alkunsa Korean itsenäistyttyä Japanista vuonna 1945 Japanin kärsittyä tappion toisessa maailmansodassa. Tätä ennen Japani oli ollut varsin julma siirtomaaisäntä Koreassa - tältä ajalta ovat peräisin mm. nykyinen keskustelu "mukavuusnaisista", joiden olemassaolon myöntämistä muut maat ovat Japanilta vaatineet (Japanin pääministeri itse asiassa myönsi asian pari viikkoa sitten kiistettyään pitkään sitä ennen). Mukavuusnaiset olivat käytännössä huoria japanilaisille sotilaille. Korea oli vihdoin pitkästä aikaa itsenäinen, mutta maan kohtaloksi koitui se että maata miehitti kaksi suurvaltaa - Pohjoista miehitti Neuvostoliitto ja Etelää Yhdysvallat. Vuoteen 1948 mennessä vieraat armeijat katosivat Korean niemimaalta tarjoten kuitenkin aseita ideologiansa vastaanottamisen palkkiona. Siinä missä jenkit toimittivat aseita lähinnä itsepuolustustarkoitukseen etelälle, Neuvostoliitto aseisti pohjoista monipuolisella aseistuksella luoden pohjoiselle varsin vahvan armeijan. 25. kesäkuuta 1950 Pohjois-Korea hyökkäsi Etelä-Koreaan edeten varsin nopeasti vahvan armeijansa voimin. Amerikkalaiset ja 16 muuta maata lähettivät sotilaitaan hätiin YK:n mandaatin tukemana Neuvostoliiton pestessä kätensä koko konfliktista. Pohjois-Korea suorastaan jyräsi etelän saamasta ulkomaisesta avusta huolimatta aina Etelä-Korean eteläkärjen Busaniin (nykyisin maan toiseksi suurin kaupunki ja suurin satamakaupunki) asti, ollen hyvin lähellä koko sodan voittoa ja Etelä-Korean taivuttamista kommunismin alle. Amerikkalaiset tekivät tässä vaiheessa ovelan maihinnousun Incheoniin tähän Soulin lähelle ja kykenivät iskemään pohjoisen joukkoja ns. selkään ja koko sodan kulku muuttui täysin. Kuukauden kuluessa Pohjois-Korean joukot oli ajettu lähes selkä seinää vasten hyvin lähelle Kiinan rajaa. Hävittyään sodan, Pohjois-Korealaiset turvautuivat Kiinan apuun. Marraskuussa 1950 yli miljoona Kiinan armeijan miestä hyökkäsi Koreaan ajaen Etelä-Korean ja YK:n joukot 38. leveyspiirille asti, johtaen demilitarisoidun vyöhykkeen luomiseen kahden vuoden neuvottelujen jälkeen tälle paikalle. Demilitarisoidun vyöhykkeen sisälle perustettiin Panmunjeomin aselepokylä (paikka jossa yllä oleva kuva on otettu) jossa osapuolet ovat tavanneet (oikean olkapääni takana olevassa YK:n neuvotteluhuoneessa) silloin tällöin enemmän tai vähemmän kuumien neuvottelujen merkeissä. Sodan loputtua Korea oli raunioina. Esimerkiksi pääkaupunki Soul oli vaihtanut "omistajaansa" neljä kertaa ja oli pahasti tuhottu. Miljoonat ihmiset joutuivat kodittomiksi, teollisuutta tuhoutui ja maaseutu oli pahassa jamassa myös. 47 000 Etelä-Korean sotilasta kuoli ja 200 000 haavoittui, 37 000 YK:n sotilasta kuoli (pääasiassa amerikkalaisia) ja 120 000 haavoittui. Yhdistetyt sotilas- ja siviilitappiot Pohjois-Korean puolella on arvioitu lähes kahteen miljoonaan. Sota oli erittäin rumaa erityisesti siinä vaiheessa, kun Kiinan joukot suuttuivat amerikkalaisten kolkuteltua Kiinan rajoja ja Kiina tuli mukaan sotaan. Kaikki tämä mielestäni täysin järjettömästä syystä eli kapitalismin ja kommunismin ideologisesta ristiriidasta - paljonkohan maailmassa on tapettu porukkaa tämän kahnauksen vuoksi? Järjettömintä on se, että Pohjois-Korea on edelleen kommunistinen valtio, jossa kansa näkee nälkää johtajien puuhastellessa ydinaseohjelmansa parissa.

Yllä pari kuvaa Panmunjeomin aselepokylästä. Ylemmästä kuvasta tilanteen järjettömyys käy hyvin esille - sama seisoskelu on jatkunut yli 50 vuotta! Alemmassa kuvassa Pohjois-Korealainen solttu päivystämässä, näkyy tässä kuvassa aika hyvin.

Yllä kuva YK:n neuvotteluhuoneesta. Neuvotteluja käydään etuoikealla olevassa pöydässä. Molemmat osapuolet kuulemma salakuuntelevat huonetta, joten kaikki mitä sanot tiedetään molemmin puolin! Huonetta vartioi kaksi Etelä-Korean armeijan sotilasta, jotka olivat kuulemma "eliittisotilaita" - amerikkalainen oppaana toiminut sotilas sanoi, että voitte ottaa kuvia heistä ja vaikka mitä, mutta älkää missään nimessä koskeko heihin, tulee kuulemma Taekwondo-otteita samantien! Oikealla olevan sotilaan takaa aukeaa ovi Pohjois-Korean puolelle.

Kumpi näyttää pelottavammalta...? Sattuneesta syystä seison aika pahasti kallellani vasemmalle - en todellakaan halunnut saada näytteitä Taekwondo-otteista. Sotilaan asentoa tiesivät kutsua "hyökkäysasennoksi". Meitsi ei Taekwondosta tiedä mitään mutta viisaammat tiesivät...

Vapauden silta. Sodan loppuvaiheessa pohjoisen ja etelän joukot vaihtoivat vankeja; pohjoinen toi rajalle 13 000 sotavankia etelän tuodessa 80 000. Vangit määrättiin sillalle, jolla he saivat tehdä valintansa siitä, kummalla puolella haluavat elää. Valinnan sai tehdä vain kerran eikä sitä voinut perua. Kannatti valita oikein! Elämä pohjoisen puolella tiesi lähes varmasti epäinhimillisiä oloja, kun taas elämä etelän puolella oli noin miljoona kertaa antoisampaa.

Yllä olevassa kuvassa kenties yksi maailman järjettömimmistä asioista: Gijongin kylä Pohjois-Korean puolella demilitarisoidulla vyöhykkeellä. Kaikki rakennukset ovat tyhjiä - niin on siis aina ollut! Kyseessä on haamukylä, jonka ainut tarkoitus on propagandan levittäminen kuudesta 12 tuntiin päivässä massiivisten kaiuttimien välityksellä. Kuvassa myös Eiffel-torninmallinen lipputanko, jossa liehuu maailman kenties suurin lippu. Torni on 160 metriä korkea ja salossa liehuva Pohjois-Korean lippu painaa 300 kg(!!!!!!). Etelällä on oma vastaava lippumonumenttinsa, joka ei kuitenkaan ole yhtä korkea kuin pohjoisella. Lippu on kuulemma laskettava salosta tuulisena päivänä, jotta koko torni ei vaurioidu! Kuvassa Pohjois-Korean lippu näkyy vain hieman johtuen tuulen suunnasta kuvaushetkellä. Enpä kehdannut lähteä pomppimaan miinakenttien halki etsien parempaa kuvauskulmaa...

Retki sisälsi myös vierailun 3:nteen tunneliin. Pohjois-Korealaiset ovat kaikessa hulluudessaan kaivaneet tunneleita Etelä-Korean puolelle hyökätäkseen maahan näiden tunneleiden kautta. Tunneleita on tähän mennessä löydetty neljä, viimeisin niistä 1990. Me kävimme kolmannessa tunnelissa, joka on kokonaisuudessaan 1635 metriä pitkä - tästä turisteille näytetään noin 250 metriä. Pohjois-Korean epäillään kaivavan näitä tunneleita edelleen; erään arvion mukaan tunneleita olisi olemassa jopa 20, mutta niistä on löydetty vasta neljä. Tunnelissa voisi oman arvioni mukaan juosta kolme sotilasta rinnakkain, joten sitä pitkin pohjoinen olisi voinut helposti saada joukkojaan etelän puolelle. Sitten järjettömyyksistä vielä yksi: Pohjois-Korea käyttää rajalla häiritsimiä, jotka tekevät esimerkiksi kännykät toimintakyvyttömiksi. Sama koskee myös televisiota; pohjois-korealaiset eivät voi katsoa etelän televisiolähetyksiä. Kansa on siis täysin eristetty ulkomaailmasta - heillä ei ole mahdollisuutta nähdä aidan toiselle puolen, missä ruoho voisi olla paljon vihreämpää. Mutta näinhän se monesti menee - diktatuuri ja sensuuri kulkevat käsi kädessä.

Koko demilitarisoitu vyöhyke on täysin järjetön asia, mikä pistää todella ajattelemaan. On todella sääli, että kaksi saman historian, kielen, etnisyyden - kaiken - omaavaa kansaa eivät voi elää sovussa keskenään. Korea kärsii todella paljon siitä, että maa on jaettu, vaikka etelällä menee varsin hyvin maan ollessa 11:nneksi suurin talous maailmassa. Etelä-Koreassa on nykyisin noin 50 miljoonaa ihmistä ja se on silti Aasian yksi talousmoottori Japanin jälkeen - mitä se olisikaan, jos maa olisi yhtenäinen ja Pohjois-Korean 22 miljoonaa ihmistä lisättäisiin 50 miljoonaan? 72 miljoonan asukkaan maa tuplapinta-alalla - tällöin maa todellakin voisi olla lähes Japanin veroinen vaikuttaja maailmassa. Nykyisin niin ei vain valitettavasti ole. Kuilu pohjoisen ja etelän välillä on huikea; siinä missä etelässä elintaso on korkea, eletään pohjoisen puolella rutiköyhyydessä. Monet sanovatkin, että maiden yhdistymisen esteenä on pohjoisen ja etelän välinen elintasokuilu. Saksojen yhdistyminen aikoinaan oli varsin historiallinen tapahtuma, ja kaikki tämän jälkeen on vaatinut suunnattomia ponnisteluja varsinkin entiseltä Länsi-Saksalta Itä-Saksan saattamiseksi edes jollain tavalla samalle tasolle kuin Länsi-Saksan. Täällä Koreassa sama ponnistelu pitäisi varmaan kertoa kuudella tai varmuuden vuoksi kahdeksalla - maiden yhdistäminen vaatisi hirveästi töitä. Lisäksi pohjoisen puolella ihmiset ovat omaksuneet täysin erilaisen ideologian kuin etelän puolella. Joka tapauksessa näkisin mielelläni maiden yhdistyvän. Se ei tule tapahtumaan vielä pitkään aikaan, ainakaan niin pitkään aikaan kuin hullut vielä pohjoista hallitsevat. Veikkaisin 20-30 vuoden sisään kuitenkin tulevan sen päivän, kun Korean niemimaa on taas yhtä valtiota. Kenties ideaali ajatus, mutta luulen näin käyvän - mutta vasta piiiitkässä juoksussa. Yhdistymistä täällä tuntuu toivovan moni, toki monet eteläkorealaiset sanovat haluavansa päinvastaista. Joka tapauksessa rajan läheisyyteen on pystytetty puhutteleva veistos maiden yhdistymistä symboloiden. Siitä kuva alla.

Aika näyttää mitä maille tapahtuu.

Lauantaina vietimme suomalaisen Lean synttäreitä. Bileet oli oikein hauskat siihen asti, kunnes yksi tyyppi syttyi palamaan(!!!) samassa ravintolassa kuin missä olimme. Olin menossa tilaamaan itselleni juotavaa, kun baarimikko sanoi että "odota 10 minuuttia, meillä on tässä tulossa show." Show alkoi, sytyttivät baaritiskillä olleen pienen astian palamaan, josta tuli levisi heti astian vieressä olleeseen tiilipylvääseen. Tiilipylväs syttyi ilmeisesti ihan tarkoituksella. Tarkoituksella ei tainnut syttyä kuitenkaan eräs länsimainen kaveri, joka sattui seisomaan pylvään vieressä. Kaveri paloi selästään (koko selän mitalta) ainakin 20 sekuntia, mitä oli tosi ilkeätä katsoa. Joku ilmeisesti heitti hänelle viinaa käteen, mistä tuli sai tietenkin vähän vauhtia ja levisi nopeasti hänen selkäänsä. Näin kaiken tosi läheltä, ja mieleni teki auttaa tulen sammuttamisessa, mutta hänen ympärillään oli tarpeeksi porukkaa tätä tekemässä enkä olisi mahtunut auttamaan. Kesti iäisyyden, samperin pitkiä sekunteja, kunnes kaveri vihdoin saatiin sammumaan. Laskin mielessäni, että ainakin 10 sekuntia tuli paloi turhaan - raivokkaammalla sammuttamisella olisi säästetty kaverin nahkaa. Tyyppi oli oikeasti niin tuskissaan, että oikein pahaa teki. Käskimme samantien baarimikkojen tilata ambulanssin minkä he heti tekivätkin. Ambulanssin tulo kesti 5 minuuttia, sitä odotellessamme heittelimme lattialle vettä ja pidimme kaverista huolta. Hänen naamastaan saattoi nähdä, että kärsimys oli melkoinen - hänen naamansa hikoili tuskasta. Lopulta kun kaveri saatiin ambulanssiin, kyseli ruotsalainen ystäväni minulta mitä tapahtui. Kerroin hänelle ja arvuuttelimme syttymissyytä, jolloin eräs korealainen ravintolan asiakas tuli meidän luokse sanoakseen, että lopettakaa tuo arvuuttelu vai haluatteko minun kutsuvan Korean mafian paikalle...? Sanottiin että ei tarvii, kuhan arvuuteltiin. Asiakas vaikutti olevan enemmän tosissaan kuin vitsaili. Päätimme joka tapauksessa, että tähän paikkaan ei enää mennä - henkilökunta ei eväänsä liikuttanut (ambulanssin soittivat kyllä ihan ok) palaneen kaverin maatessa lattialla henkihieverissä. Lisäksi tämä mafiauhkaus oli viimeinen niitti. Saattoi tyyppi toki vitsaillakin, mutta eipä viitsitty kokeilla. Outo paikka.

Älkää oikeasti ikinä leikkikö tulella, se on ainakin tarinan opetus. Huomasin myös, että paloturvallisuus täällä on aivan olematonta. Saman vahvistivat täällä jo yhden lukukauden olleet saksalaiset jotka sanoivat, että yökerhoissa ei ole edes kunnon poistumisteitä. Melko huolettomia sankareita täällä!

Semmosta. Päivittelen tätä taas tässä ku tulee kerrottavaa. Hyviä kesänodotuksia sinne koti-Suomeen!!!