Konnichiwa! (=Päivää/Moi!)
Terveiset kaikille Nousevan Auringon maasta! Japani oli upea maa, voisin lähteä sinne uudestaan vaikka heti! Mielettömästi kaikenlaista eksoottista nähtävää länsimaalaiselle, kaunis luonto, hienoja kaupunkeja, mukavia ihmisiä ja helppoa liikkumista paikasta toiseen. Vielä kun säät suosivat meitä, oli reissussa kaikki hyvän loman ainekset yhdessä paketissa. Säät olivat siis enemmän kuin suotuisat - seitsemästä Japanissa vietetystä päivästä yhtenä satoi tihkuttaen puolen päivän ajan, muutoin oli koko ajan 25 astetta mittarissa auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Säät olivat lähes koko viikon ajan samanlaiset kuin Suomessa parhaina hellepäivinä. Luonto oli myös puhjennut juuri kukkaan, joten paremmin emme olisi voineet retkeämme Japaniin ajoittaa.

Tourneella olimme neljän hengen porukassa: vasemmalta oikealle ruotsalaiset Markus ja Anna (pariskunta, molemmat vaihdossa täällä samasta koulusta Ruotsista) ja suomalainen Teemu sekä minä-ite. Kuva on otettu perjantai-aamuna 27.4 noin klo 6.15 kaikkien ollessa todella pirteinä valmiina bussimatkaan Busania kohti. Esim. Anna näyttää kohtalaisen uniselta... ;) Reissuporukka oli tosi hyvä, oikeastaan ei olisi voinut parempi olla. Tosi hyvin tultiin toimeen ja hauskaa oli keskenämme.
Reissun reitti kulki yllä olevaan karttaan piirrettyä reittiä: Soulista bussilla etelän satamakaupunkiin Busaniin, josta otimme yölautan Japanin Fukuokaan. Fukuokaan saavuttuamme jatkoimme Hiroshimaan, Hiroshimasta Osakaan, sieltä Kiotoon ja lopulta Tokioon, mistä lensimme takaisin Souliin sunnuntaina 6.5. Japanissa olimme siis seitsemän päivää; saavuimme maahan lauantaiaamuna 28.4 ja lähdimme takaisin
6.5.
6.5.
Busan
Busan on Etelä-Korean toiseksi suurin kaupunki ja suurin satamakaupunki. Kaupunki on koti noin 3,8 miljoonalle ihmiselle ja kaupungin satama on yksi koko maailman suurimmista ja vilkkaimmista satamista. Busan on kuuluisa kalatoristaan ja hienoista rannoistaan; me emme valitettavasti rannoille kerenneet, vaikka ollessamme kaupungissa oli kyllä ihan "rantakelit". Busaniin on mentävä uudestaan paremmalla ajalla eikä puoleksi päiväksi, ei siinä mitään kerkeä. Meidän mielenkiintomme reissulla kohdistui kuitenkin Japaniin, minkä vuoksi emme Busanissa useampaa päivää viettäneet.
Kävimme Busanin kuuluisalla kalatorilla, missä oli minulle täysin ennennäkömättömiä kaloja myytävänä. Kaikenlaisia mustekaloja, rapuja ja sellaisia kaloja, joista minulla ei ole harmainta aavistusta mitä ne ovat. Joka tapauksessa äärimmäisen eksoottisen näköisiä kaloja.
Erityisesti yllä oleva (jättiläis- ?)rapu saa kylmät väreet pintaan - sekä kuvatessa sitä että katsoessa kuvia koneelta jälkeenpäin. Enpä haluaisi kohdata tommosta uidessani! (olnette kaikki tietoisia että voitte katsoa suuremman version kuvasta klikkaamalla kuvaa...)
Lauttamatka Busan - Fukuoka
Busanista otimme Camellia Ferry Linesin yölautan Japanin Fukuokaan. Lautta lähti klo 22:00 ja oli perillä Fukuokassa seuraavana aamuna (la 28.4) klo 7.30. Jostain käsittämättömästä syystä kaikkien matkustajien oli oltava lautassa klo 19:30 eli 2,5 tuntia ennen lautan lähtöä!
Lautta oli odotusten mukaisesti aikamoinen "purkki" - parhaan käsityksen saa kun ajattelee vanhoja Tallinnan laivoja ja ottaa koosta yhen kolmanneksen vielä pois. Laivalla majoituttiin kymmenen hengen huoneissa, olisi siellä toki ollut hyttejäkin tarjolla mutta niitä ei ollut saatavilla kun varasimme matkan. Alla olevassa kuvassa Markus ja Anna ahtaahkoissa "punkissaan".

Vaikka punkat eivät olleet kummoisia eikä laivalla ollut oikeastaan mitään tekemistä nukkumisen lisäksi, ajoi laiva asiansa siirtää meidät Japaniin. Merenkäynti alkuyöstä oli aikamoista, mutta ei se ainakaan minua haitannut pitkän matkustuspäivän päätteeksi. Sain heti aamulla "rakentavaa palautetta" kuorsaamisestani - en tosin samalla lailla kuin aikoinaan armeijassa jolloin päälleni heiteltiin sandaaleja keskellä yötä! ;)
Fukuoka
Fukuokaan saavuttuamme tiesimme jo etukäteen että emme tule kaupungissa kauaa viihtymään, olimmehan toki suunnitelleet reissun huolella etukäteen ja valinneet "painopistekaupungit" jotka haluamme nähdä. Fukuoka ei näihin kuulunut.
Ei Fukuokassa kuitenkaan mitään vikaa ollut, se vähä mitä sitä nyt nähtiin. Ensimmäinen yllätys oli vasemmanpuoleinen liikenne - olinhan toki lukenut Suomen Japanin suurlähetystön sivuilta maassa olevan vasemman puoleinen liikenne, mutta olin ehtinyt asian aktiivisesti unohtaa. Satamasta hortoilimme aikamme kaupungin keskustaa ja juna-asemaa etsien; lopulta totesimme olevamme menossa väärään suuntaan, jolloin turvauduimme taksin apuun. Nostettuamme rahaa, nautittuamme aamupalaa ja hommattuamme junaliput Hiroshiman junaan, karistimme Fukuokan pölyt jaloistamme 2-3 tunnin kaupungissa olemisen jälkeen.

Shinkansen
Japani on luotijunien maa. Näitä luotijunia kutsutaan maassa nimellä Shinkansen. Junilla on äärimmäisen helppo liikkua; junia menee usein, ne ovat todella nopeita ja niillä pääsee kaupungin keskustasta keskustaan. Luulenpa että Japanissa on fiksumpaa kulkea junalla kuin lentäen, koska lentokentältä menee aina oma aikansa kaupungin keskustaan ja kentällä on oltava tuntia-kahta ennen lennon lähtöä.
Meille Shinkanseneilla liikkuminen oli selvä valinta: saatoimme hankkia täältä Koreasta ainoastaan Japanin ulkopuolella myytävän junapassin, jolla sai ajaa Shinkanseneilla ja muilla junilla, paikallisliikenne kaupungeissa mukaanlukien, seitsemän päivän ajan niin paljon kuin sielu sietää. Passia myydään vain Japanin ulkopuolella hintaan noin 190 euroa. Kallista toki, mutta junaliput Japanissa ovat superkalliita - yksistään yhdensuuntainen matka Osakasta Tokioon (noin 300-400 km) voi maksaa 120 euroa. Siksipä junapassi haukkui hintasa meille moneen kertaan. Jos joku teistä on menossa Japaniin, en voi kuin suositella junapassin hankkimista. Mutta kuten sanottua, passi on ostettava Japanin ulkopuolelta, Japanista sitä ei saa.
Shinkansen kulkee noin 300 km/h, ja juna todellakin ajaa lujaa heti asemalta lähdettyä. Suomalaista Pendolinoa (sitä joka on rikki kesät-talvet, erityisesti talvella!) ei voi hyvällä tahdollakaan verrata Shinkanseniin; Pendolinon vertaaminen Shinkanseniin on sama kuin vertaisi Pendolinoa ja VR:n vanhaa 60-luvun paikallisjunaa. Pendolino ajaa lujaa ainoastaan Hki-Tampere ja Hki-Lahti välillä, jos silloinkaan. Shinkansen menee lujaa koko ajan. Tästä syystä junalla oli todella helppoa ja mukavaa matkustaa; mikään matka ei kestänyt 2,5 tuntia pidempään! Shinkaseneista sanotaan vielä, että ne ovat niin täsmällisiä että voit tarkistaa onko kellosi oikeassa niiden saapumisajankohdan mukaan!

Hiroshima
Jokainen tietää mistä Hiroshima tunnetaan: amerikkalaisten 6.8.1945 pudottamasta ydinpommista, joka yhdessä Nagasakiin paria päivää myöhemmin pudotetun ydinpommin kanssa sai Japanin antautumaan toisessa maailmansodassa. Hiroshimassa kulkiessa ensimmäiseksi tulee mieleen kysymys kuinka helvetissä jenkit saattoivat pudottaa atomipommin näin kauniiseen kaupunkiin? Toki vaakakupissa painoivat silloin monet asiat, mm. se että amerikkalaissotilaita olisi kuollut mielettömästi jos olisivat turvautuneet maihinnousuun atomipommin pudottamisen sijasta. Tekivät jenkit oikein tai eivät, joka tapauksessa ensimmäisen asia mikä Hiroshimasta tulee mieleen on atomipommin aiheuttama tuho.
Atomipommin muistomerkkejä sekä uudehkoa rakennuskantaa (kaikki on jouduttu rakentamaan uudestaan) lukuunottamatta kaupungissa ei huomaa millään tavalla nykyisin ydintuhoa - elämä on jatkunut kaupungissa hyvin eloisasti suuresta tuhosta huolimatta. Kaupunki vaikutti hyvinkin elävältä ja kauniilta.
Kaupunkiin saavuttuamme siirryimme kauniille Miyajiman pyhälle saarelle kaupungin lounaispuolelle - Teemu osoitti loistavaa pelisilmää keksittyään että voisimme käydä tuolla.

Miyajima
Miyajiman pyhä saari on ehdottomasti yksi Hiroshiman kauneimpia alueita. Olin todella yllättynyt että luonto Japanissa oli näin kaunista; Miyahima vaikutti melkeinpä paratiisisaarelta vehreine vaaroineen ja hienoine rantoineen. Yllä olevassa kuvassa oleva portti on yksi koko Japanin kuvatuimpia turistikohteita; portti on vielä komeampi kun vesi on korkeammalla ja portti on veden peitossa. Monessa japanilaisessa postikortissa kyseinen portti on kuvattu lentokoneesta veden ollessa korkealla (portti on vedessä).
Turisteja Miyajiman saarella...Portti taas kerran kuvassa... tarina kertoo että aikoinaan kaikkien pyhää saarta lähestyneiden oli kuljettava portin läpi saarella olevalla pyhäkölle. Tavallisilla kansalaisilla ei ollut mitään asiaa saarelle!
Maisemat saarella oli siis aika huikaisevia. Saarella oli paikallisia "poroja"/kauriita/mitä ikinä ovatkaan (oon todellinen eläintietäjä!), jotka olivat todella kesyjä. Yllä olevassa kuvassa tyyppi syöttää niitä, ja tämän vuoksi ne kerjäävät kaikilta turisteilta - esim. jäätelöä oli hankala syödä rauhassa!
A-Bomb Dome
A-Bomb Dome, eli atomipommin muistomerkki, saa kyllä jokaisen hiljaiseksi. Hiroshimassa on säästetty yksi rakennus atomipommin muistoksi ja muistutukseksi tuleville sukupolville siitä, miten järjetön ase atomipommi on.
Ennen Hiroshiman ydintuhoa, A-Bomb Dome oli Hiroshiman läänin teollisuuden messu ja esittelyhalli (Industrial Promotion Hall). Rakennuksen oli suunnitellut tsekkiläinen arkkitehti, minkä vuoksi sen muodot viittaavat itä-Eurooppaan.
Rakennus säilyi osittain pääasiassa siksi, että Enola Gayn pudottama ydinpommi räjähti lähes suoraan hallin yläpuolella noin 600 metrin korkeudessa. Räjähdyksen aiheuttama paineaalto kohdistui sivuille, jolloin tämä halli ei saanut niin paljon osakseen räjähdyksestä, minkä vuoksi se siis osittain säilyi. Hallia on pidetty kunnossa säännöllisesti pommin räjähtämisen jälkeen muistuttamaan tulevia sukupolvia ydinaseiden mielettömyydestä. Alla oleva kuva kertoo paljon tarinaa hallin historiasta - katso erityisesti toinen kuva vasemmalta jossa näkyy räjähdyksen aiheuttama tuho kaupungissa. Ensimmäisenä vasemmalla olevassa kuvassa näkyy halli ennen räjähdystä.

Atomipommin muistomerkkejä ympäröivä puisto oli erityisen komea Hiroshimassa. Puiston muistomerkeistä ja niistä kertovista informaatiotauluista huokuu selkeä teema: ydinpommia ei pitäisi koskaan käyttää enää uudestaan. Hiroshiman kaupunki oli muutenkin varsin kaunis, mutta valitettavasti emme viettäneet aikaa kaupungissa 1,5 päivää enempää, sillä meillä oli paljon muutakin mitä halusimme Japanista nähdä.
Osaka
Osaka on Japanin kolmanneksi suurin kaupunki ja tärkeä taloudellinen keskus maassa Tokion jälkeen. Osakassa on noin neljä miljoonaa ihmistä ja se on vähän kuin Tokion pikkuveli moderneine pilvenpiirtäjineen. Vuosisatoja sitten Osaka ehti olla pienen hetken myös Japanin pääkaupunki. Osaka on edelleen tärkeä vallan keskittymä Japanissa - onhan Osaka teollisesti tärkeän Kansain alueen pääkaupunki.
Yllä olevat kuvat on otettu erään pilvenpiirtäjän näköalatasanteelta. Viimeiset kerrokset näköalatasanteelle mentiin liukuportaita pitkin, joista saattoi nähdä ulos - ne portaat eivät olisi sopineet korkean paikan kammosta kärsivälle! Alla (huonohko) kuva tornista, liukuporrastunnelit näkyvät ylhäällä. Rakennus edusti hyvin futuristista tyyliä.
Osakan parasta antia oli kenties Osakan linna, joka oli ylivoimaisesti komein linna mitä olen ikinä nähnyt. Kuvia linnasta alla.
Osakassa kävimme myös Spa Worldissa (kylpylämaailma), joka on maailman suurin kylpyläkompleksi. Vuorokuukausin Eurooppalaisen kylpylän puoli ja Aasialaisen kylpylän puoli on varattu miehille tai naisille, meidän tapauksessa Anna pääsi Aasialaiseen kylpyyn ja me päästiin Eurooppalaiseen kylpyyn. Eurooppalainen puoli oli tosi komea, kulissit olivat kuin Antiikin Roomasta. Kylpylä oli todella iso ja siellä oli myös yhteinen puoli liukumäkineen ynnä muine. Kuvia kylpylästä minulla ei sattuneesta syystä sen kummemmin ole, mutta alla yksi kuva kylpylän ulkopuolelta.
Kuvassa näkyy myös vuoristorata (kadun puolella!) - kylpylän yhteydessä oli myös huvipuisto. Se oli kuitenkin kiinni ilta-aikaan mennessämme kylpylään. Hostellimme sijaitsi hyvin lähellä kylpylää kuvasta oikealle.
Osaka oli myös erittäin antoisa kaupunki, vaikka emme viettäneet sielläkään yhtä päivää enempää. Voidakseni sanoa jotain enemmän Osakasta, olisi meidän pitänyt viettää siellä vähintään pari päivää. Mutta olimme suunnitelleet retken jo etukäteen, ja suunnitelmassamme muut kaupungit olivat prioriteettilistalla korkeammalla - siis Kioto ja Tokio.
Kiotosta ja Tokiosta seuraavassa kirjoituksessani - Japanin tourneé osa 2.

No comments:
Post a Comment