Monday, June 4, 2007

Kiinan reissu 17.6 - 28.6

Kiinaan suunnataan sunnuntaina 17.6 lauantaisten koko reissun päätösbileiden jälkeen, joten matkaseurueen matkustuskunto vähän arveluttaa. Onneksi lento lähtee paikallista aikaa vasta yhden aikoihin, mikä jättää kovimmille juhlijoille vähän aikaa ns. selvitä.

Koeviikko alkaa täällä 11.6 maanantaina ja kestää lauantaihin 16.6. Itselläni kokeet ajoittuvat maanantaille 11.6 (kaksi koetta samana päivänä) ja tiistaille 12.6. Sen jälkeen on enää yksi kirjoitelma palautettavana. Viimeiset päivät pitää yrittää nauttia Soulista ja Etelä-Koreasta sen minkä kerkeää sitten!

Lennämme sunnuntaina 17.6 siis Pekingiin, missä vietämme todennäköisesti muutaman päivän. Pekingistä jatkamme Kiinan keskiosaan Xi´anin kaupunkiin, mistä jatkamme parin päivän jälkeen Shanghain miljoonakaupunkiin Kiinan rannikolla. Teemme ns. kolmioretken, ja ajattelimme tämän kolmioretken tarjoavan hyvän otoksen Kiinasta - on pääkaupunkia (Peking), perinteistä Kiinaa (Xi´an) ja uutta modernia Kiinaa (Shanghai). Alla kartta jossa karkea reittimme:

Peking on Kiinan pääkaupunki, joten siellä pitäisi helposti riittää nähtävää 4-5 päiväksi. Siellä on Kiinan muuri, kesäpalatsi, temppeleitä, Taivaallisen rauhan aukio sekä mahdollisuus syödä Pekingin Ankkaa (sen meinaan kyllä tehdä!).

Xi´an taas on mielenkiintoinen kaupunki Kiinan keskiosassa; luulen sen edustavan sitä perinteistä Kiinaa. Xi´an oli aikoinaan Rooman ja Konstantinopolin veroinen kaupunki vaikutusvallaltaan; olihan kaupunki tärkeä kauppakaupunki Silkkitien varressa. Xi´anissa pitäisi olla mm. Terracotta-sotilaiden patsaita ym.

Shanghai taas edustaa modernia Kiinaa finanssikeskuksineen ja pilvenpiirtäjineen. Shanghain sanotaan olevan (jos Hong Kongia ei lasketa) Kiinan kansainvälisin kaupunki, mikä kansainvälistyy edelleen varsin nopeasti.

Yllä kuvattua reittiä ei ole toki kiveen kirjoitettu, vaan voimme poiketa siitä huomattavastikin jos huomaamme jotain mielenkiintoisempaa matkan varrella. Matkaa taitamme todennäköisesti yöjunilla, jotka ovat toki hitaita ja aikaavieviä, mutta toisaalta silloin ei tarvitse majoituksesta huolehtia kun voi nukkua matkayöt junassa ja herätä aamulla perillä. Ja yöjunat ovat Kiinassa edullisia. Ei lentäminenkään Kiinan sisällä ole kokonaan poissuljettua, jos se on tarpeeksi edullista.

Sunnuntaina 17.6 tämä vaihtoreissu on jo Etelä-Korean osalta siis ohi, eikä siitä ole kuin 11 päivää, kun olen jo Suomessa. Lennän Suomeen SAS:llä Pekingistä Kööpenhaminan kautta torstaina 28.6, lento on perillä kello 22.25 Suomen aikaa.

Kiinan retki on hyvä breikki tämän vaihtojakson ja heinäkuussa alkavien kesätöiden välillä. Pitää koittaa muistaa pitää Kiinassa vähän lomaakin nähtävyyksillä juoksemisen lomassa. Ja koettaa toki nähdä paljon niitä "Kiinalaisia juttuja", mitä ikinä ne sitten ovatkaan!

"Tervetuloa Koreaan!"



"Tervetuloa Koreaan!"


Heti tultuani tänne helmikuussa kuulin eräältä täällä jo yhden lukukauden viettäneeltä suomalaiselta ilmauksen "Tervetuloa Koreaan" ja mitä se tarkoittaa. Meni aikansa, ennen kuin todella totesin asian itse omin silmin ja ymmärsin mistä on kyse, mutta kuukauden-kahden jälkeen tiesin tasan tarkkaan mistä on kyse.


3,5 kuukauden jälkeen Koreassa tiedän paremmin kuin kukaan mitä ilmaus "Tervetuloa Koreaan" tarkoittaa. Suomalaisen näkökulmasta se tarkoittaa lähinnä äärimmäistä epäjärjestystä lähes kaikessa mitä korealaiset tekevät, ja tämä käy toisinaan kovasti hermoille. Toisaalta asian kanssa oppii elämään ja on aina parempi pitää mölyt mahassaan vaikka tekisikin mieli alkaa korealaisia niin sanotusti opettamaan. Korealaiset ovat Aasialaiseen tapaan hyvin tarkkoja kasvojensa säilyttämisestä, joten siksi ei ole ikinä soveliasta tehdä ketään naurunalaiseksi.


Olen aiemmin tällä blogilla kertonut monenmoisista sähläyksistä mitä korealaiset kykenevät saamaan aikaan. Olen kertonut esim. opiskelijakortistani jossa oli alunperin naisen kuva (eipä muuten juuri herättäny hilpeyttä, ja sillä oli kiva todistaa henkilöllisyytensä kampuksella!!!) sekä opetusapulaisten totaalisesta tietämättömyydestä.


Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja matkanjärjestämiseen Koreassa. Kahta reissua olen järjestänyt täällä (en laske Japanin reissua koska japanilainen kaverimme järjesti netin kautta kaikki tarvitsemamme liput), enkä näiden kahden sählingin jälkeen ala enää eläissäni järjestämään minkäänmaailman matkaa Koreasta käsin. Olen kertonut aiemmin tällä blogilla käsittämättömästä sähläyksestä Korean Airin kanssa Vietnamin lentolippujen tiimoilta - tämän tason sählingistä ei varmaan enää homma vois sekavammaksi mennä! Siis peruivat jo varatut liput ja vaativat kolminkertaista hintaa... Hyvin lähelle tätä Vietnamin reissun räpellystä pääsee matkanjärjestäminen Kiinaan 17.6 (menen lukukauden jälkeen 11 päiväksi Kiinaan, siitä enemmän tuonnempana) - eipä sekään nyt ihan helppoa ollut! Tarkennuksena homman vaikeus on lentolipuissa, muut asiathan ovat meistä matkalaisista kiinni.


Päätettyämme lähteä Kiinaan lukukauden jälkeen selvittelimme vähän hintoja Kiinan lennoille ja marssimme lopulta erääseen matkatoimistoon läheisessä Sinchonin kaupunginosassa. Siellä porukka puhuu aika huonoa englantia, mikä ei tee hommaa yhtään helpommaksi, mutta liput ovat vastaavasti edullisia. Saatuamme tarjouksen lennoista hyvään hintaan, olisi virkailija halunnut meiltä passit, viisumit ja vielä ties mitä. Yleensähän tällaiset ovat matkalaisen vastuulla eikä matkatoimisto hirveästi semmosten perään kysele. Tarjoutuivat toki järjestämään viisumit Kiinaan meille puolestamme, mutta sanoimme voivamme hommata ne toki itsekin (ne oli silloin haussa, siksi ei ollut passeja). Ongelma oli se, että osalla passi oli Kiinan suurlähetystössä ja osalla muuten vaan (hölmösti) jätettynä kämpille. Eli ei lippuja.


Seuraavaksi suuntasimme takaisin kampukselle, missä erään suomalaisen kaverini Language Buddy (Korean kielenopettaja) lupasi auttaa meitä varaamaan netin kautta lennot - auttaa kovasti koska sivut ovat monesti ainoastaan koreaksi, eikä sitä meistä kukaan puhunut. Osa porukasta lähti luennolle, mikä teki homman myöhemmin vaikeaksi. 45 minuutin koneen ääressä seisoskelun jälkeen ja kuumeisen puhelinrallin (piti selvittää puhelimitse porukan passinnumeroita ja vanhenemispäiviä, kun osa lähti sinne luennolle!) päätteeksi liput olivat jo lähes "kourassamme" ns. maksua vaille. No tietenkään se maksaminen ei tässä maassa ole niin helppoa, kun ei minkäänmaailman kansainväliset luottokortit käy. Mahdollisuutena oli maksaa "jollain kuitilla jonka saa kenties jostain" paikallisessa pankissa, mutta enpä ollu varma saako niitä lippuja sitten mistään maksamisen jälkeen. Joten lippuja ei saatu tälläkään kertaa.


Viimeinen yritys tehtiin kampuksen (hieman kalliimmassa, riippuu toki minne lentää) matkatoimistossa, mistä saatiinkin hyvä tarjous Shanghaihin Kiinaan, mutta tietysti meidän porukasta taas löytyi joku jolle ei tämä lento käynyt. Kolme tuntia punnertamista yksien perkeleen lentolippujen takia, eikä edelleenkään yhtään lippua kourassa! Olin totaalisen kypsä tässä vaiheessa...


Lopulta viikon kuluttua saatuamme viisumit ja passit marssimme alkuperäiseen matkatoimistoon Sinchonissa, missä hinnat olivat korealaiseen tapaan pompanneet siitä mitä alunperin luvattiin. Hauska nyanssi oli myös se, että virkailijat eivät toukokuun lopussa tienneet kesäkuun tarjoushintoja! ;) Koimme myös perinteisen turistinkusetusyrityksen samaisessa matkatoimistossa: virkailija teki meille "halvimman" tarjouksen Pekingiin (250,000 wonia eli 200 euroa yhteen suuntaan), minkä olimme jo ottamassa kunnes kuulimme aikataulun joka ei meille sopinut. Kysyttiin muita aikatauluja, ja kas, sieltähän löytyi huomattavasti halvempi lento (205,000 wonia eli 150 euroa) paremmalla aikataululla - päiväsaikaan, eka olis ollu törkeän aikaisin aamulla! Lippujen maksaminen oli luonnollisesti oma soppansa, ekaksi virkailija sanoi huonolla englannilla että luottokortti ei käy, sitten se taas yllättäen kävikin vain jäädäkseen lojumaan pöydälle. Virkailija meinasi, että meidän on tultava huomenna - tarkensimme että maksamaanko, hakemaan liput, allekirjoittamaan kuitti, vai mitä? Ajattelin, että enpä jätä korttiani näiden sähläreiden huostaan, ja maksoin kaiken suoraan käteisellä. Liput oli jostain typerästä syystä haettava seuraavana päivänä - Suomessa liput saa yleensä käteen samantien. Lähdettyäni matkatoimistosta tietäessäni että liput on haettava huomenna ja kaiken epätietoisuuden ja sählingin jälkeen ajattelin, että voiko lentolippujen hommaaminen olla tässä maassa todellakin näin vaikeata ja lupasin itselleni, että en koskaan enää järjestä mitään lippuja Koreasta käsin. Virkailijat (samoin kuin muut korealaiset) puhuivat huonoa englantia, mutta homma tuntui kiikastavan enemmänkin ammattitaidon puuttumisesta kuin huonosta kielitaidosta. Lopulta liput kuitenkin saatiin ja loppu hyvin - kaikki hyvin!


Eipä tästä jaksa hirveästi vaahdota, ei kaikkien asioiden järjestäminen ole aina yhtä helppoa toisella puolella maapalloa kielitaidottomien ihmisten kanssa (sehän on jopa oma pieni seikkailunsa!). Sen verran on vielä kuitenkin vaahdottava, että tarjoan vertailun matkanjärjestämisestä korealaisen ja suomalaisen matkatoimiston kanssa. Koreassa lipun saamiseen meni kaikki aika mukaan laskettuna noin 4 tuntia. Suomalainen matkatoimisto Kilroy järjesti minulle todella edullisen lennon Pekingistä Helsinkiin puheineen päivineen 15 minuutissa! Ja välissä on kuitenkin reilut 9000 kilometriä! Sinne riitti yksi vartin puhelinsoitto, ja kaikki sujui kuin tanssi, varsinkin kun vertaan sitä tähän korealaiseen (ainaiseen) säheltämiseen.


En kirjoittanut yllä olevaa tekstiä haukkuakseni korealaiset alimpaan helvettiin - korealaiset ovat hyvin mukavia ihmisiä. Ja toki osaavat kaikenlaista, ei kai Etelä-Korea muuten voisi olla maailman 11:nneksi suurin talous menestyksekkäine vientituotteineen autoista laivoihin ja puolijohteista elektroniikkaan. Silti minulle ei ole vielä valjennut, mihin Korean kilpailukyky oikein perustuu. Jotain hajua mulla on, ilmeisesti vahvoihin Chaebol-yritysryppäisiin jotka suojelevat toisiaan kansainväliseltä kilpailulta ja vahvaan hallitukseen, joka vahvasti ohjaa taloutta tiettyyn suuntaan (tietyille aloille joilla Korealla on kilpailuetua). Ja ilmeisesti korealaiset ovat hyviä innovoimaan eli kehittämään tuotteitaan.


Silti allekirjoitan kaverini sanat siitä, että hän ei voi ymmärtää, mihin Korean menestys oikein perustuu, koska he ovat niin epäjärjestelmällisiä. Katsottuani korealaisten sählinkiä 3,5 kuukautta, voisin kuvitella esimerkiksi korealaisen suuren autonvalmistajan Huyndain lähettävän laivallisen verran henkilöautoja joko Eurooppaan tai merenpohjaan, jos alkuperäinen tilauskohde on ollut vaikkapa Pohjois-Amerikka! Anyway, omalla laillaan näiden säheltäminen on myös hauskaa... ;)


Kaikesta huolimatta täällä on ollut samperin hauskaa enkä vaihtaisi tätä vaihtokokemusta mistään hinnasta pois! Pienet sähläykset ovat loppujen lopuksi pisaroita meressä. En myöskään halua turhaan mollata korealaisten mainetta suomalaisten silmissä; kuten sanoin, he ovat mukavia ihmisiä ja osaavat myös paljon kaikenlaista. Silti koen velvollisuudekseni kertoa mitä tarkoittaa "Tervetuloa Koreaan!"

Kesäiset terveiset Soulista

Vähiin käy ennen ku loppuu!! Aikaa täällä Soulissa on jäljellä pikkusta vailla kaksi viikkoa, mitä on todella vaikeaa ymmärtää. Tuntuu siltä että siitä olisi vasta pari kuukautta kun tänne tulin (20.2), vaikka siitä on itse asiassa jo 3,5 kuukautta. Eipä ole koskaan mennyt aika näin nopeasti kuin täällä! Se on kai sitten merkki siitä, että täällä on viihtynyt hyvin. Täällä viettämäni aika tuntuu varsin lyhyeltä, mutta toisaalta kun mietin, mitä kaikkea täällä on kerennyt tekemään, erityisesti katsoessani kuvia koneelta, tuntuu aika jo paljon pidemmältä; onhan täällä kerinnyt tekemään vaikka mitä. Joka tapauksessa edellisestä kirjoituksestani tänne blogille on päässyt taas vierähtämään liian pitkä aika, joten alla viime aikojen kuulumisia ja vähän muita turinoita täältä:

Akaraka

Toukokuun 11. päivä täällä Kampusalueella oli iso jokakeväinen festivaali joka tunnetaan nimellä Akaraka. Akarakan ideana on valmistautua syksyn isoon urheilutapahtumaan Yonsein yliopiston "pahaa kilpailijaa" Korea Universityä vastaan - silloin ratkotaan paremmuus fudiksessa, yleisurheilussa, koripallossa, ynnä muissa lajeissa. Keväisen Akarakan ainoana tarkoituksena on harjoitella kannustamaan omaa joukkuetta syksyn lajeja varten. Tätä kannustamista porukka harjoittelee kerääntymällä kampusalueen amfiteatterille noin 7000 - 8000(!!!) hengen voimin ja tanssimalla korealaisten huippuesiintyjien musiikin tahdissa. Mulle nämä ns. "huippunimet" ei sanoneet luonnollisestikaan mitään, mutta kuulemma niiden piti olla ihan maan ykkösartisteja. Enpä toki korealaisesta musiikista ole oppinut pitämään tämän reissun aikana, joten eipä tuon niin väliä vaikka en artisteja tuntenutkaan. Itse luokittelen korealaisen musiikin kahteen alalajiin: toinen on amerikkalaisia poikabändejä matkiva tyylisuunta ja toinen on italialaisia (Laura Pausini) tunteikkaita (kaverin sanoin "juustoinen"/"siirappinen" genre) kappaleita matkiva tyylisuunta. Eipä kumpikaan genre hirveästi iske... sanotaanko näin että en tule korealaista musiikkia kaipaamaan!

Anyway, cheering eli kannustaminen Akarakassa näyttää todella vaikuttavalta, kun yllä mainitut 7000 - 8000 ihmistä tanssivat puolelta toiselle joukkopsykoosin innoittamana valtavana sinisenä merenä - kaikki pukeutuvat Yonsein värien mukaisesti siniseen paitaan.
Yllä olevassa kuvassa kämppikseni Kelvin (Hong Kongista) on päässyt hyvään hoitoon... ;) Huomaa taustalla (niiden 5-10 sekunnin jälkeen mitä miespuoliset lukijat on tuijottaneet noita mimmejä!) kaikkien Akarakaan osallistujien pukeutuminen enemmän tai vähemmän sinisiin. Kelvin just teroitti tuossa että hän ei ole niin lyhyt kuin mitä kuva antaa ymmärtää... on kuulemma alemmilla portailla kuin tytöt! ;)
Porukka valmistautumassa joukkohysteriaan...
Amfiteatteri (joka veti muuten yllättävän paljon porukkaa) ja yliopiston rakennuksia taustalla.Yllä olevassa kuvassa "joukkohysteria" jo täydessä vauhdissa... porukka siis vaan yksinkertaisesti tanssii ja laulaa esiintyjien tahdissa, monesti tehden aaltoliikkeitä valtavana yleisömerenä puolelta toiselle. Saksalainen kaverini sanoi meiningin olevan lähes pelottavaa; muistutti kuulemma etäisesti samanlaista joukkohysteriaa mihin Aatu aikoinaan sai kansansa iskostettua. Nooh, todella kaukaa haettua mutta kuultuani tuon totesin itsekin että kenties jutussa on pienen pieni totuuden siemen. Joka tapauksessa täällä amfiteatterilla kokoonnuttiin hieman eri meiningillä ja eri asian tiimoilta kuin Nürnbergin torilla joskus 1930-luvun lopulla!

Akaraka-festivaali sisälsi luonnollisesti myös "lämmittelybileet" eli Pre-Akarakan. Kampusalueen pääkatu täyttyi päästä päähän eri opiskelijakerhojen standeistä, joilla myivät syötävää ja juotavaa - myös ihan miestä väkevämpää! Eipä taitaisi Suomessa irrota lupaa myydä kampusalueella tiistai- ja keskiviikkoiltana viinaa yömyöhään asti... täällä Koreassa ei ole niin tarkkaa! (Kuten ei todellakaan ole myös monessa muussakaan asiassa!)

Erilaisia bileitä


Sanomattakin on selvää, että vaihtariporukassa erilaisia bileitä on harva se viikonloppu. Yleisimmät bileet täällä on selkeästi synttäribileet. Kun tässä asuntolassa pelkästään asuu (jos en väärin muista) noin 300 henkeä, riittää siitä synttäripäiviä tasaisesti melkein vuoden joka päivälle. Niinpä synttäreitä on melkein joka viikonloppu, ja monesti on ns. tuplasynttärit koska sankarit haluavat monesti mahdollisimman paljon porukkaa omiin bileisiinsä ja helpoin tapa saavuttaa tämä päämäärä on yhdistää bileet ja kutsua kaikki.

Yhdet hauskimmista bileistä oli pari viikkoa sitten, jolloin juhlittiin ranskalaisen Arthurin ja italialaisen Fabion tuplasynttäreitä. Jätkät keksi lisätä synttäreille merirosvo-teeman, mikä vaati jokaisen osallistujan pukeutumaan merirosvoasuun. Tai jos nyt ei kokonaan asuun, niin ainakin kaikilla piti olla edes yksi merirosvovaatekappale yllään. Monella oli jonkun sortin huivi, ja joillakin oli muovisia koukkukäsiä pilailuvälineliikkeistä. Itelläni oli merirosvopäähine. Synttärilahjaksi annoimme pienellä suomalaisporukalla Arthurille ranskalaisen patongin ja Fabiolle spagettia! ;) Pienen pohjustuksen jälkeen asuntolan edessä bileitä vietettiin Hongdaen klubialueella eräässä pienessä eksoottisessa yökerhossa. Kuvia merirosvoista alla:
Päivänsankareiden lahjontaseremonia menossa... jätkät on luonnollisesti ainakin osittain kakutettu (katso käsiä ja kasvoja) ennen lahjomista. Kovasti pitivät päivänsankarit lahjoistaan; esim. Arthur (oikealla) haukkui täällä myytävän "ranskalaisen" patongin samantien alimpaan helvettiin... ;)
Yllä julmia merirosvoja... iteppä en onnistunu hirveän julmalta näyttämään! Prkl... ;)

Yonsein yliopisto

Tätä blogia kirjoittaessani en ole muistanu kirjoittaa ollenkaan siitä, mitä minä täällä Koreassa tarkalleen teen. Nyt on kenties korkea aika tästä kirjoittaa... ;)

Monelle tämä on tietenkin selvä: opiskelen Yonsein yliopistossa vaihto-oppilaana yhden lukukauden eli neljän kuukauden ajan. Lukukaudet täällä menevät eri tavalla kuin Suomessa; esim. kevät lukukausi alkaa maaliskuun alussa ja kestää kesäkuun puoliväliin asti. Täällä suorittamani kurssit siirretään kauppakorkean tutkintooni, ja nämä kurssit muodostavat käytännössä minun sivuaineen. Suoritan täällä pääasiassa rahoituksen kursseja. Rahoitus tarkoittaa kansan kielellä "niitä osakepelejä ym." ja käsittelee osakkeiden ja optioiden hinnoittelua ja sitä mistä yritys hankkii rahansa toimintansa pyörittämiseen ja kasvuun.

Yonsein yliopisto on Koreassa ns. eliittiyliopisto, joka on yksi kolmesta maineikkaasta SKY-yliopistosta. SKY on lyhenne kolmesta yliopistosta - Seoul National University, Korea University ja Yonsei University. Korealaiset jaksavat saivarrella loputtomiin siitä, mikä on näiden kolmen huippuyliopiston keskinäinen ranking - ymmärtääkseni Seoul National on ykkönen ja Yonsei kakkonen. Mulla asialla ei ole niinkään merkitystä; ainut asia mikä merkitsee loppujen lopuksi on kauppakorkean opintorekisterissä näkyvät suoritukset täältä. Korealaisille yliopistojen rankingilla on taas suurempi merkitys - oikeastaan nämä rankingit ovat täällä elämää suurempi asia! Sisäänpääsy johonkin näistä kolmesta yliopistosta tarkoittaa täällä hyvää työuraa esim. Korean hallituksen tai jonkin megaluokan yrityksen palveluksessa. Ihmiset luokittelevat toisiaan täällä hyvin pitkälti sen mukaan, missä yliopistossa opiskelet tai mistä olet valmistunut. Muiden yliopistojen kasvatteja pidetään ns. alempiarvoisina.

Kaikki tällainen luokittelu kalskahtaa suomalaisen korvaan aika kylmältä. Suomessa on ehkä pienen pientä luokittelua yliopistojen kesken, mutta ei alkuunkaan sellaista kuin täällä. Tämä on johtanutkin siihen, että Korea on (ainakin opiskelijoille) äärimmäisen kilpailullinen yhteiskunta. Peli on kovimmillaan lukiossa, jossa opiskelijat lukevat lähes vuorokauden ympäri saadakseen hyvät arvosanat ja valmistautuakseen yliopiston pääsykokeisiin - tulevaisuus on kiinni yhdestä hemmetin kokeesta! Täällä on sanonta, että mikäli lukiolainen nukkuu vuorokaudessa yli 6 tuntia, ei hän tule pääsemään hyvään yliopistoon! Kovaa peliä. Tästä syystä nuoriso on täällä henkisesti todella kovilla, ja tämä tekee korealaisista väsymättömiä puurtajia myös myöhemmälle työuralle, koska he ovat tottuneet tekemään töitä ns. aamusta iltaan.

Kaikki tämä tietynlainen loppuun ajaminen näkyy sitten luovuuden puuttumisena - tämän huomaa helposti korealaisista opiskelukavereistani. Tehtävissä, jotka edellyttävät toistamista, korealaiset ovat hyviä, mutta tehtävissä jotka edellyttävät luovuutta ja ajattelua "laatikon ulkopuolelle", ovat korealaiset vähän hukassa. Korealaisella täytyy olla ns. herra käskemässä ja kertomassa miten toimia - sitten hän osaa toimia. Tämä johtuu osaltaan myös kungfutselaisista arvoista, joiden mukaan vanhemman ja esimiehen kunnioitus on ihan eri luokkaa kuin länsimaissa.

Nuorison asettaminen kovaan rääkkiin lukioaikana tuntuu kohtalaisen järjettömältä, koska päästyään yliopistoon homma muuttuu helpommaksi. Toki ihminen on "oppivaisimmillaan" joskus 16-18 iässä, mutta toisaalta tällöin ei ole vielä kunnon perspektiiviä hahmottaa asioita. Monelle opiskelijalle käykin niin, että lukiossa opiskellaan niin paljon kuin sielu sietää, ja sitten yliopistossa homma lähtee niin sanotusti käsistä kun vanhemmat eivät ole enää ohjaamassa ja kaverit ovat vetämässä erinäisiin houkutuksiin.
Yllä olevassa kuvassa Yonsein kenties vanhin rakennus - en nyt muista minkä tieteen alan rakennus. Yonsein yliopisto perustettiin vuonna 1885, joten aika vanhasta opinahjosta on kyse. Jälkeenpäin kampus on laajentunut ja laajentunut, ja omat luentoni ovat huomattavasti modernimmissa rakennuksissa. Nykyisin Yonseissa opiskelee vuosittain noin 50 000 opiskelijaa, joten mistään pienestä maisteritehtaasta ei voida puhua! Meitä vaihtareita on täällä noin 300.

Vaikka kyseessä on Korean ns. eliittiyliopisto, ei kurssien taso täällä päätä huimaa. Mulla on oikeastaan vain yksi kova kurssi, joka onkin sitten kerralla todella vittumainen. Kurssin nimi on Corporate Finance, joka käsittelee rahoituksen alaa todella laaja-alaisesti ja syvältä. Viime viikolla meillä oli kurssin tiimoilta case-esitys (kaikki ryhmät palauttaa neljä casea ja jokainen ryhmä esittää yhden casen luokalle ratkaisuineen), ja onnistuttiin luonnollisesti valitsemaan se ylivoimaisesti vaikein case esitettäväksemme! Kolme kysymystä, kahdesta meillä oli oikein hajuakaan, mutta eipä ollu muillakaan ryhmillä. Mutta joka tapauksessa paskamainen fiilis mennä luokan eteen puhumaan aiheesta, josta ei ole ymmärrystä tuon taivaallista. Kurssin proffa on loistava mutta myös todella vaativa. Tämän kurssin vastapainona onkin sitten toinen kurssi, joka on täydellinen vitsi - International Finance. Kurssilla leikitään osakesijoituspeliä (Korean markkinoille, pärjäsin hämmästyksekseni yllättävän hyvin - tosin lähes arvalla valitsin sijoituskohteeni!), pelataan yrityskaupparoolipeliä ja tehdään yksi liiketoimintasuunnitelma (tämä vaatii edes vähän työtä). Jo kurssin kuvauksessa mainitaan että kurssilla opitaan pitämällä hauskaa, eikä mulla mitään sitä vastaan ole, päinvastoin, ja pääseepä vielä todella vähällä. Kaiken kruunauksena kurssin viimeinen luento ensi perjantaina korvataan kurssin päätösbileillä proffan laskuun, jossa on syötävää ja juotavaa niin paljon kuin halutaan. Hauskaa eikö totta?! Mutta eipä oo tuolta kurssilta paljoa käteen jäänyt; varmaan saman verran oppis jo menis takas ala-asteen matikan tunnille!

Muut kurssit on sitten jotain näiden ääripäiden väliltä. Eivät kovin vaativia, mutta silti tekemistä ja lukemista tahtoo riittää vähän liiaksikin asti välillä. Luonnollisestikaan vaihtarin pääprioriteetti ei ole nenä kirjassa istuminen, vaan kokonaisvaltainen kulttuurin kokeminen yhdistettynä (pienimuotoiseen) opiskeluun! Vaativuudeltaan kurssit eivät ole tätä yhtä poikkeusta lukuunottamatta lähellekään kauppakorkean tasoa; täällä esim. palautettavien töiden laadun korvaa puhtaasti määrä. Välitentit meni kohtalaisen hyvin, joten hyviä arvosanoja ainakin näillä näkymin on tulossa.

Hintataso

Hintataso Koreassa on kiinnostanut joitakin, enkä oo pyynnöistä huolimatta tullut siitä tänne kirjoittaakseni. Koreassa voi elää kohtalaisen edukkaasti. Ulkona syöminen ei paljoa maksa, 5 000 wonista (3,5-4 euroa) 10 000 woniin (8 euroa), riippuen missä ja mitä syö. Yleensä kaikki maksetaan aina porukassa eli lasku jaetaan koska yleensä ainakin lisukkeet ovat kaikille yhteisiä. Big Mac -indeksin mukaan Big Mac -ateria maksaa noin 5 000 wonia (3,5-4 euroa). Oluet maksavat pullossa 3 000 wonista (2 euroa) ylöspäin, ulkomaiset oluet ovat kalliimpia. Ruoka kaupassa on vähän kalliimpaa, mutta 16,000 wonilla saa jo hyvän kassillisen syötävää mukaansa. Leffaliput 7 000 wonia (5 euroa), jotka ovat halvempia kuin Suomessa. Kaikenlainen elektroniikka täällä on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa, joten sitäpä pitäisikin kenties Suomeen tuoda. Länsituotteet voivat olla Koreassa todella kalliita: muistan aikaisemmin keväällä etsineeni deodoranttia, joita löytyi megaluokan hypermarketista kaikki yksi vaihtoehtoa(!!!) - hintaan 8 000 - 10 000 wonia (6-8 euroa). Eikä kyseessä ollut mikään iso pullo! Majoitus täällä on aika edullista, erityisesti hostelleissa voi asua lähes ilmaiseksi Suomeen verrattuna.

Korea - Hollanti

Viime lauantaina (2.6) käytiin isolla porukalla katsomassa Korea-Hollanti -ystävyysottelu Soulin World Cup Stadiumilla. Tunnelma oli huikea; paikalla oli tiettävästi 63 000 katsojaa! Itse peli oli pieni pettymys, koska ns. hienot tilanteet puuttuivat pelistä. Hollanti voitti rutiininomaisesti 0-2 tehtyään maalit paikoista joita he saivat. Liput peliin maksoivat 20,000 wonia eli 15 euroa.

Suomihan luonnollisesti hävisi Serbialle 0-2 lauantaina, joten taas (ties monennenko kerran!) saamme unohtaa yhdistelmän huippufudis ja Suomi. Tätä EM-karsintatappiota ennenhän Suomi kävi varmuuden vuoksi häviämässä Azerbaidzanille(!!!!!!!), joten ensi kesän EM-kisat voidaan todellakin unohtaa. Siksipä onkin herkkua päästä katsotaan huippufudista hienolle stadionille ulkomailla, kun Suomen maajoukkue ei samaa tee mahdolliseksi (voihan Suomessa toki katsoa halutessaan tasokkaita karsintapelejä).