Thursday, March 22, 2007

Gyeongjun reissu



Sitten edellisen kerran kun tänne kirjottelin, on tapahtunut kaikenlaista. Päällimmäisenä mielessä on viime viikonlopun Gyeongjun (kirjotetaan just noin, vaikka sana ei ainakaan suomalaisen suuhun oikein taivu!) reissu, jossa käytiin vaihtariporukalla. Perjantai-iltana reissuun ja sunnuntai-iltana takaisin. Oikein hyvä reissu siksi että tuli nähtyä paljon kaikkea vaikuttavaa ja historiallista ja myös siksi että tuli ensimmäisen kerran käytyä Soulin ulkopuolella - onhan Etelä-Korea toki paljon muutakin kuin pääkaupunkinsa Soul (vaikka tässäkin ois nähtävää niin maan perhanasti!).



Yllä yhteiskuva reissuporukasta: Ylhäältä vasemmalta oikealle Tuire (Suomi), Lorenza (Italia), Liisa (Suomi), Thomas (Ranska), Johanna (Suomi), Teemu (Suomi) ja Nico (Saksa). Alhaalla vasemmalta oikealle Stefan (Itävalta), Charlene (Hong Kong) ja minut on pantu häpeämään oikeaan alanurkkaan. Kaikki muut paitsi Charlene opiskelevat Yonseissa vaihtareina; Charlene on itse asiassa Korea Universitystä, joka on Yonsein "paha kilpailija" täällä! ;) Porukka oli oikein hyvä meidän reissulle ja tultiin loistavasti toimeen keskenämme. Reissun jälkeen päätettiin että tehdään ehdottomasti uusi reissu ihan lähitulevaisuudessa. Yhteiskuva on otettu vuoren juurelta Gyeongjun liepeiltä. Ihan vieressä oli Seokguram Grotto eli Buddhan luola. Lonely Planet ja paikalliset meinasivat, että kirkkaalla säällä paikalta saattaa nähdä Itäiselle merelle asti, jonne on matkaa on 25 kilometriä. Meitä suosi hyvä ja aurinkoinen sää, mutta pieni pilvisyys horisontissa esti täydellisen näkymän.

Gyeongjua pidetään yhtenä Etelä-Korean mielenkiintoisimmista paikoista käydä. Gyeongju oli aikoinaan Koreaa hallinneen Silla-kuningaskunnan pääkaupunki, ja kaupunkia kutsutaankin nykyisin museoksi ilman seiniä. Tämä siksi, että nykyaika ja historia elävät sulassa sovussa keskenään; kävellessäsi kadulla voit tavanomaisten korealaisten rakennusten välistä nähdä vanhojen Silla-kuninkaiden hautoja siellä täällä! Matkan Gyeongjuun taitoimme korealaisella Deluxe-bussilla, jossa matkustusmukavuus on oikeasti business-luokkaa: isot nahkapenkit, jotka taittuvat äärimmäisen hyvin mukavaan nukkumisasentoon, jos sattuu vaikka nukuttamaan. Ja jalkatilaa on pitemmällekin miehelle riittävästi. Koreaa sanotaankin reppumatkalaisen paratiisiksi ainakin julkisten liikennevälineiden suhteen, koska matkustaminen on halpaa ja mukavaa ja vuoroja, sekä busseille että junille, on tiheästi ja reittejä moneen suuntaan. Matka Gyeongjuun kesti rapeat 4 tuntia, mikä kului siinä porukassa höpöttäessä oikein mukavasti. Pääjoukko oli mennyt jo edeltä (meidän muiden piti käydä luennoilla ennen lähtöä) ja he olivat hoitaneet majoituksen Hanjin Hostellista, jota eräs hollantilainen vaihtari tiesi meille suositella. Majoitus vain 12,000 wonia per yö per naama, mikä oli oikein edukasta. Huoneet tietenkin olivat sen mukaisia, mutta kuitenkin siistejä ja asumiskelpoisia. Eihän me kuitenkaan edes hirveästi aikaamme Hostellissa edes vietetty. Se mikä hostellista teki loistavan, oli omistajan englanninkielentaito ja asiakaspalveluhenki: kaveri tiesi Gyeongjun luonnollisesti kuin omat taskunsa ja oli vilpittömästi valmis antamaan meille vinkkejä minne mennä ja ohjeita kuinka sinne ja sinne pääsee. Tämä helpotti liikkumistamme Gyeongjussa huomattavasti.

Gyeongju oli siis Korean aikoinaan yhdistäneen ja sitä hallinneen Silla-kuningaskunnan pääkaupunki. Sillat yhdistivät Korean vuonna 668 jkr. ja hallitsivat Gyeongjusta käsin vuoteen 918. Ennen vuotta 668 Koreaa hallitsi kolme kuningaskuntaa, joista Sillat hallitsivat siis kaakkoista osaa Koreasta. Goguryeo hallitsi pohjoista ja Baekje lounais-Koreaa. Erään kertoman mukaan Sillat olivat äärimmäisen julmia hallitsijoita - perusitämaiseen tapaan! Silla-kuninkaat ja -isät lähettivät kuulemma lapsiaan toisiin kuningaskuntiin tappamaan lapsia, ihan vaan osoittaakseen julmuuttaan ja sitä, että "meille ei kannate ryppyillä". Lapset siis kasvatettiin sotureiksi jo hyvin varhain. Vuonna 1392 Joseon-dynastia (=kuningaskunta) sai vallan ja siirsi pääkaupungin Souliin.

Gyeongju on täynnä historiaa valtansa ajoilta. Kuninkaiden hautoja, temppeleitä, pagodoja, ym. Monet nähtävyyksistä ovat löytäneet tiensä Unescon maailmanperintölistalle.



Kuvassa yllä Silla-kuninkaan hauta. Kuningas haudattiin isoon puukammioon haudan sisälle ja tähän puukammioon laitettiin lukuisia sen aikaisia aarteita osoittamaan kunnioitusta edesmenneelle kuninkaalle. Tällaisia hautoja löytyy yksistään kaupungin keskustassa olevasta puistosta 23 (jokaisessa vain yksi kuningas), muualta kaupungin alueelta lisää ja koko Gyeongjun alueella näitä on laskettu olevan yli 200. Haudasta tulee kaukaisesti mieleen Egyptin pyramidit, jotka olivat kuitenkin reilusti isompia ja pyramidin mallisia. Nämä Silla-haudat ovat huomattavasti pienempiä ja niiden muoto symboloi korealaisia vuoria, jotka ovat muodoltaan usein juuri tällaisia tasaisen pyöreitä. Lisäksi haudan päällä on ruohokerros. Vaikka hautojen ulkomuoto eroaa siis huomattavasti pyramideista, on näissä haudoissa kuitenkin havaittavissa samanlaista palvontaa kuningasta kohtaan kuin pyramideissakin.



Korean hallitus on tehnyt joitain "hautarikoksia" avaamalla hautoja saadakseen lisäselvyyttä historiasta. Haudoista on paljastunut lukuisia aarteita tuolta Silla-ajalta. Huomaa ylläolevassa haudassa mm. kuninkaan kullattu kruunu/päähine laitettuna haudan päähän. Alla olevassa kuvassa joitain koriste-esineitä ja päähine tuolta ajalta.



Bulguksan temppeli on kuuluisa temppeli Koreassa. Se on osoitus Silla-ajan arkkitehtuuritaidoista ja se toimi tuon ajan Buddhalaisuuden hengellisenä keskuksena Silla-valtakunnassa. Temppeli kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Kuva Bulguksasta alla.



Temppelin sisällä on iso Buddhan patsas, jolle korealaiset kävivät kumartelemassa. Länsimaisen silmään näyttää melkeinpä vähän koomiselta, kun aikuinen pukupäällinen mies kumartelee Buddhalle kuin viimeistä päivää, kumartelun vastatessa jo vähän isompaakin fyysistä harjoitusta kokonaisvaltaisine liikkeineen. Naureskeltiin istuessamme lattialla, että mitähän kaveri on viime yönä tehnyt, kun noin kovasti pitää kumarrella...? Joka tapauksessa tuli käytyä temppelissä, mutta en alkanut sentään Buddhalle kumartelemaan - se sais kumartaa mulle! ;) Juu ei, pitäähän uskontoja kunnioittaa!

Bulguksan temppeliltä oli 3,2 km:n nousu Seokguram Grottolle, joka on Buddhan luola vuoren rinteellä. Paikalta oli tosi hienot maisemat! Kiipeäminen siis kannatti, vaikka välillä tuntui että nousu ei lopu ikinä.



Luola, jossa Buddha istuu (tai meditoi, mitä ikinä tekeekään), on kaiverrettu kallioon, ja korealaistyyppinen rakennus on kyhätty luolan eteen myöhemmin, ilmeisesti suojelemaan Buddhaa luonnonvoimilta ja ihmisen tihutöiltä. Luola kuuluu myös Unescon maailmanperintölistalle.



Kuvia luolasta ei olisi saanut ottaa, mutta turistina tekeydyin lukutaidottomaksi ja otin kamerallani vaivihkaa kuvan Buddhasta. Kovasti ovat nähneet vaivaa patsaan veistämiseksi! Huomaa pitkät korvat - sama piirre on havaittavissa kaikissa Buddhan patsaissa (kuva on hieman tärähtänyt koska se piti ottaa salaa!).

Vähän maisemakuvia Buddhan luolan juurelta ja läheisyydestä. Alempi kuva on vähän tumma, mutta toisaalta pilven välistä kajastava auringonvalo tekee kuvasta mielestäni komean.





Reissu oli oikein antoisa, sekä kulttuurin näkemisen suhteen että hauskanpidon kannalta. Lauantai-iltana käytiin laulamassa karaokea paikallisessa Noraebangissa ja meno oli oikein railakasta. Silti sunnuntaina pääsimme hyvissä ajoin ylös ja Bulguksan temppelialueelle, eikä tehnyt edes pahaa. Sunnuntai-iltana otimme bussin kohti Soulia jossa olimme perillä puolen yön aikaan illalla. Maanantaina oli sitten yhdeksän aikaan luento, joten ei ollut ihan helppo aamu pitkän reissun jälkeen!

Joka reissulta jää aina joku hauska sanonta elämään - tällä reissulla se on saksankielinen "Arschdusche", tarkottaa suoraan suomennettuna "persesuihkua". Täällä joissain vessoissa on erinäisiä nappeja, joita painamalla saa halutessaan suihkun takapuolelleen ja ties mitä, en ole tutustunut kyseiseen laitteeseen sen kummemmin. Gyeongjussa eka vessassa kävijä ihmetteli, mikä härveli tämä on, johon saksalainen kaveri vastasi englanniksi sen olevan "buttshower". Samantien, tietäessäni saksan kielen satunnaisen koomisuuden, oli minun kysyttävä mikä se on saksaksi, johon saksalainen kaveri vastasi oikein saksalaisittain "ARSCH-DUSCHE"!!! Porukka tippu aivan täysin, ja samaa sanaa hoettiin sitten koko viikonlopun ajan aina silloin tällöin. On se saksa koominen kieli. Samainen kaveri meinasi, että minä puhun saksaa kuten Aatu aikoinaan, joten pitäs vissiin yrittää lausua vähemmän ponnekkaasti. Tulee vaan liikaa yritettyä vitsailla saksan kielen kustannuksella tai jotain... ;)

Kielistä puheenollen: toiset asiat tarkoittavat toisella kielellä jotain muuta ku toisella, kts. kuva alla... (vaikka "b":n tilalla onkin "p") Kuvassa pyorävuokraamo Gyeongjussa.



Juu ei, Soulissa ei kummempaa. Kovasti menee aika koulutöitä tehdessä ja hengaillessa. Aika menee kuin siivillä, ei meinaa oikein perässä pysyä. Kouluhommia on huomattavasti enemmän kuin aluksi ajattelin. Esimerkiksi tiistaina proffa ilmoitti, että eka case pitää palauttaa torstaiksi, eikä meillä tietenkään ollut koko casea vielä tiistaina. Sitten keskiviikko-iltana ku alotettiin casea tekemään se vaikutti aluksi helpolta, mutta tunnin pakertamisen jälkeen saksalainen kaverini sanoi osuvasti: "This case sucks!" Kyseessä oli Harvard-case, eikä sieltä helpoimmasta päästä. Saatiin 11:stä pojosta kai 6 tai jotain... ens kerralla paremmin! ;)

Tänä iltana lähdetään erään opiskelijakerhon "jäsenkoulutukseen" vähän matkan päähän Soulista. Luvassa ruokaa, juomaa ja hauskanpitoa aamuun asti. Saas nähdä, mihin asti vanha jaksaa.

Nyt on pakko lopettaa tältä erää ja lähettävä hakemaan pyykkejä. Korealainen pesukone, by the way, ei oo sieltä helpoimmasta päästä käyttää! ;)

Tsemiä Suomeen! Kesä kuulemma tulee kovaa vauhtia!

No comments: